Auringonsalon Blogi

Tilaa hyvinvoinnille - nyt ja aina

sunnuntai 07.03.2021

Auringonsalossa on jo pitkään puhuttu paljon yhteistyöstä ja sen tärkeydestä, etenkin yrittäjien kesken. Viime kesän aikana tarkensimme päämääriämme ja entisestä yrityshotellista tuli yritysyhteisö. Tai, oikeastaan, se oli ollut sitä jo pitemmän aikaa, se piti vain sanoa ääneen, nostaa esille ihan virallisesti, ja siksi alkuperäinen tunnuslause "Tilaa hyvinvoinnille" päivitettiin uuteen, paremmin osuvaan "Tervetuloa voimaan hyvin." Nyt, yrittäessäni muotoilla sanoiksi Auringonsalon uusia vuokrapaketteja, heräsi ajatus käyttää vanhaa tunnuslausetta. Koska sitä nyt oli kuitenkin tarkoitus yrittää markkinoida, tilaa. Ja etupäässä hyvinvointialojen yrittäjille. Mieleeni nousi kysymys; Olisiko se askeleen ottamista taaksepäin? Olinko sittenkin ollut väärässä? Oliko vanha tunnuslause sittenkin ollut parempi? Osuvampi? Onneksi olen oppinut pikkuhiljaa tunnistamaan sen, kun epävarmuus puhuu. Kun pelko saa äänen. Ja olemaan kuuntelematta niitä.

Auringonsalo on muuttunut. Vuosien varrella, alusta asti, koko ajan. Se ei ole enää yrityshotelli. Sillä, vaikka Auringonsalo tarjoaa edelleenkin tilaa hyvinvoinnille, olemme yhdessä enemmän kuin toimitila. Auringonsalo on yhteisö, joka on jäsenilleen muutakin kuin paikka yrittää. Se on tukiverkosto, jonka lähtökohtainen ajatus on, että teemme yhdessä töitä sen eteen että kaikki täällä voivat hyvin, jäsenet, asiakkaat, vierailijat - ja tietenkin Auringonsalo itse, toimivana, kannattavana kokonaisuutena.

Entä kuinka paljon Auringonsalo sitten on muuttunut kesän jälkeen? Olemme edelleen hyvinvoinnin edistämiseen keskittynyt yhteisö. Toiminnassa on tapahtunut konkreettisia muutoksia. Saimme uuden vuokraisännän. Paremman. Sellaisen, joka kuuntelee ja on kiinnostunut toiminnastamme, ja osallistuu siihen. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Auringonsalon tilat ovat vaihtaneet omistajaa. Toimitilamme ovat nyt kaikki yhdessä kerroksessa. Tiivistimme rivimme tuttujen tilojen toiseen kerrokseen. Silti tuntuu että meillä on nyt enemmän tilaa. Tällä hetkellä. Ehkä jonain päivänä tarvitsemme taas lisää tilaa. Sitä odotellessa. Nyt ottaisin kernaasti vastaan lisää uusia jäseniä yhteisöömme. Mutta sekään ei ole uutta.

Kuulin kerran jostain, että ihmiset eivät muutu, eivät voi muuttua. Tiedän että moni olisi tästä eri mieltä, mutta minä itseasiassa uskon siihen. Me emme muutu - me kasvamme. Ja niinkuin ihmisetkin, kaikki muukin voi kasvaa, kehittyä - yritykset, aatteet, toimialat. Niiden täytyy. Koska jos ei kasva, se tarkoittaa että kasvu on pysähtynyt. Ja kun kasvu pysähtyy, se tarkoittaa seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Ja kaikki tietävät mikä vaihe sitä seuraa. Joten Auringonsalokin kasvaa, koska sen täytyy.

Mitä se kasvu sitten on? Sen tiedän, ettei se ainakaan ole sitä että tarvitsisi unohtaa menneisyytensä tai hylätä se. Päin vastoin. Menneisyys pitää muistaa, siitä pitää oppia. Varsinkin tekemänsä virheet. Koska jos ei muista virheitään, ne tekee todennäköisemmin uudestaan. Ja ne hyvät asiat, ne kannattaa muistaa, koska ne valavat uskoa siihen että niitä on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Onnistumisia, ilon hetkiä. Hyviä tunnuslauseita. Ne kannattaa muistaa, koska niistä tulee hyvä mieli.

On ollut ilahduttavaa huomata, että tänä aikana, kun meidänkin maamme kansalaiset ovat joutuneet yhä enenevässä määrin kuin lasten asemaan, joista valtaapitävät ja virkaatekevät yrittävät opettajien lailla hellästi rajoittamalla pitää huolta, on myös noussut yhteinen tarve ja sitäkautta mahdollisuuksia pitää yllä sitä edelleen hieman varjoon jäävää henkistä hyvinvointia. Itseasiassa valloillaan oleva tilanne on jopa tuonut sitä enemmän päivänvaloon. Siksi on tärkeää että on olemassa paikkoja, joista ihmiset voivat löytää tarvitsemaansa apua ja joihin ihmiset voivat tulla apuaan tarjoamaan. Se on elintärkeää kaikkien hyvinvoinnille. Yksi näistä paikoista on Auringonsalo. Täältä sitä löytyy, edelleen. Tilaa hyvinvoinnille - nyt ja aina!

 

Irina Aihos, Auringonsalon uusi emäntä

 

Uusi vuosi, uusi sinä?

maanantai 21.12.2020

Vuoden suurin painonpudotuskausi lähestyy. Tammikuun alussa monet tarttuvat itseään niskasta kiinni ja aloittavat tiukan kuurin. Huomio kiinnitetään joko syömiseen tai liikuntaan. Muutaman viikon jälkeen voimat usein loppuvat ja alkaa selittelyjen aika. Mieleen alkaa nousta ajatuksia, kuten: "Ei tämä muutos niin tärkeä ollutkaan", "On ihan ok ottaa löysemmin" tai "Nyt ei pysty, jatkan myöhemmin". Tämä ei tunnu mukavalta ja heikentää uskoa itseesi.

Siksi haluan pysäyttää sinut miettimään asiaa tarkemmin.

Ylipainon yhtenä syynä saattaakin olla ravinnepuutostila. On syöty liikaa yksipuolisia ruokia ja keho kaipaa elintärkeitä ravintoaineita. Tässä tilanteessa ruoka-aineiden rajoittaminen johtaa vielä huonompaan lopputulokseen. Keho saa vielä vähemmän tarvitsemiaan aineita. Jos laskee kalorimäärää esim 500kcal/pvä, niin pitää tarkkaan tietää mitä lautaselta pitää löytyä.

Toinen buumi on äkillinen liikunnan lisääminen. Yritetään muuttaa omaa vanhaa rutiinia kertaharppauksella sohvaperunasta aktiiviliikkujaksi. Epärealistinen tavoite syö nopeasti motivaation. Toiseksi liikunnan lisääminen silloin jos ravitsemus on epätasapainossa, voi aiheuttaa loukkaantumisriskin ja lihasmassan pienenemisen.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Pitäisi muistaa, että ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu fyysinen ja henkinen puoli. Usein keskitytään ravintoon, lepoon ja liikuntaan, mutta unohdetaan tunteet. Stressi on usein syynä liialliseen syömiseen. Ahdistavien asioiden miettimisen sijaan mielihyvää saa syömisestä. Siksi olisikin parempi lähteä liikenteeseen ongelman aiheuttajasta eli stressistä ja sen taustalla olevista tunteista. Kun yritämme tehdä muutoksia väkisin, vastoin oman kehon ja tunteiden kuuntelua, se on raskasta ja harvoin johtaa haluttuihin tuloksiin. Kun ahdistavat muistot puretaan pois esim. Emotion Freedom-menetelmällä, on helpompi muuttaa tapojaan! 

Omaan elämäänsä ja omiin ajatuksiin sopeutuu ja tottuu ja siksi ulkopuolinen valmentaja pystyy avaamaan nopeasti ongelmakohdat ja auttamaan realistisen tavoitteen saavuttamisessa. Lähde siis liikenteeseen lähtötilanteen kartoituksesta.

Muista että hyvä suunnitelma on selkeä, mitattavissa, aikatauluun sidottu ja omien mahdollisuuksiesi mukainen.

Hyviä suunnitteluhetkiä!

 

T: Anu Torkkeli

Hyvinvointivalmentaja, EFT-hoitaja

Tmi Elämä tasapainossa

Puh. 040 540 7452 

anu(a)auringonsalo.fi

 

Yhteistyössä on voimaa!

tiistai 13.10.2020

Tervehdys arvoisa lukija,

Nimeni on Pasi Tuike ja lupasin kirjoittaa lyhyesti tarinani luettavaksi. Ja syy miksi kirjoitan tänne, on paras juttu yrittäjien välillä nimeltään yhteistyö. Ja heti alkuun sanon sen kiitoksen Auringonsalolle. Kiitos mahdollisuudesta ja yhteistyöstä!

Olen toiminut pienyrittäjänä jo vuodesta 2010. Leipätyöni on koko tuon ajan ollut julkisen sektorin turvallisuustehtävissä, mutta koska aikaa on ollut, olen saanut tehdä sitä mistä kaikkein eniten nautin: liikkua luonnossa ja tarkemmin sanottuna merellä. Meri on minun temppelini, jossa maailman murheet unohtuvat.

Meri on antanut myös elantoa. Vuonna 2015 suoritin kalastusoppaan ammattitutkinnon ja aloin järjestää opastettuja kalastusretkiä Saaristomerelle, Kemiönsaaren lähivesille. Olen saanut nähdä kalastuksen tuoman jännityksen ja riemun kymmeniä kertoja hyvin läheltä ja edelleen nautin siitä. Tilanteita ja saaliita on tallennettu kuviksi ja videoiksi, josta sain viimeisimmän ideani. Halusin opiskella kuva- ja videotuotantoa enemmänkin ja päätin hakea kouluun.

Turun Ammatti-Instituutti valitsi minut Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto –linjalle, jossa saan toteuttaa itseäni ja tehdä haaveistani totta. Tulla paremmaksi valo- ja videokuvaajaksi. Lisäksi piirtäminen on aina ollut lähellä sydäntä, joten erilaiset logosuunnittelut ovat tulleet myös osaksi arkipäivää ja niitä on jo suunniteltu useita erilaisille toimijoille ja yrityksille.

Selkeä tavoitteeni on kuitenkin kuvaamisessa, kuvanmuokkaamisessa ja videoeditoinnissa. Kehitystä tapahtuu ja on jo tapahtunut. On ollut todella upeaa nähdä oma kädenjälki mainoksissa, yrityksen logoissa ja videoissa. Ja mikä parasta, vain taivas rajana, kun antaa mielikuvituksen tehdä töitään aina seuraavan projektin kohdalla.

Mutta vielä kerran se tärkein, Kiitos Auringonsalo! Mahdollisuus näyttää valokuviani Auringonsalon tiloissa tuli puheeksi, kun Anun kanssa pienyrittäjien asioista puhuttiin. Anua lainatakseni, yhteistyössä on voimaa! Suunnitteilla on muutakin, mutta niistä mahdollisesti myöhemmin…

Jos tarvitset valo- tai videokuvasta, videoeditointia tai logon suunnittelua, niin rohkeasti vain yhteyttä. Yhdessä saadaan varmasti aikaiseksi kaikkia miellyttävä lopputulos.

Yritykseni nettisivuilla voit vierailla linkeistä https://www.naturalbornfishers.com/ ja https://www.pasituike.com/

 

Iloista syksyä!

Pasi Tuike

Kalastusopas (at) ja media-alan opiskelija

Tervetuloa voimaan hyvin

perjantai 31.07.2020

Tästä se sitten lähtee! Auringonsalon uusi aikakausi. Uudet kotisivut, uusia tekijöitä, uusia tuulia ja ennen kaikkea paljon uutta, hyvää energiaa! Mutta ennenkuin lähdetään hyväntuulisen puhurin lailla eteenpäin, voisi olla hyvä kerrata, mistä tähän on tultu.

Muutama vuosi sitten ystäväni Anu sai mielestään hyvän idean; perustaa paikka missä luovat yrittäjät voisivat työstää innovatiivisia uusia ideoitaan. Niinpä vuonna 2017 hän avasi toimistohotellin nimeltä Auringonsalo. Alunperin Anu halusi logoon jotain aurinkoon ja kasvuun liittyvää, ja sloganiksi ”Tilaa suurille unelmille”. Logosta jäi kuitenkin se aurinko pois ja sloganiksi tuli asiantuntijoiden neuvosta ”Tilaa hyvinvoinnille”. No, ainakin se kasvuun viittaava kasvi jäi.

Alkuperäinen ajatus oli tarjota hyvinvointia edistävää työtilaa toimistotyöntekijöille. Anu odotti vuokralaisiksi ihmisiä jotka halusivat elää unelmaansa ja edistää omaa hyvinvointiaan paremman, viihtyisämmän työtilan avulla. Mutta kun jo yrityksen nimessä lukee ”Tilaa hyvinvoinnille” olisi kai alun alkaen pitänyt arvata, että paikka houkuttelee nimenomaan hyvinvointialojen yrittäjiä. Pikkuhiljaa tänne alkoi kerääntyä ihmisiä, jotka, kuten minä, halusivatkin omansa ohella edistää myös muiden hyvinvointia.

Itse tapasin Anun ensi kertaa pari vuotta sitten, kun ystäväni Emilia halusi tulla Auringonsaloon katsomaan työtilaa ja pyysi minut mukaansa antamaan paikasta toisen mielipiteen. Lähtiessämme sanoin Emilialle, että hänen pitäisi ehdottomasti perustaa vastaanottonsa tänne, jo ihan vain siksi, että minä pääsisin tänne käymään uudestaan. Ajatus paikasta, jossa eri hyvinvointialojen yrittäjät tarjoavat toisiaan tukevia hoitomuotoja ihmisten avuksi, tuntui melkein liian hyvältä ollakseen totta. Ja ilmapiiriin ihastuin välittömästi.

Kun tapasimme Anun kanssa jälleen tämän vuoden tammikuussa, hän ei itse vielä oikein nähnyt metsää puilta. Ajatus toimistohotellista oli vielä tiellä. Yhdessä huomasimme kuitenkin pian, että käsissämme on jotain paljon toimistohotellia merkittävämpää ja yhtäkkiä asiat alkoivat loksahdella paikoilleen.

Nyt, kun heinäkuu jo lähenee loppuaan, tämän lievästi sanottuna poikkeuksellisen kevään jälkeen, uusi nettisivusto, jonka alun perin piti valmistua jo huhtikuussa, on vihdoin valmis. Tähän sopisi kai sellainen itkunauruhymiö. Tai sanonta ”Elämä on,” sillä näinhän suunnitelmille yleensä käy. Ne muuttuvat matkan varrella, tai eivät toteudu. Tai joskus elämältä saa jotain mitä ei ollut osannut edes kuvitella, saati suunnitella. Päädyinhän itsekin tänne alun perin kaverin mukana, ihan vahingossa. Vaikka kuulemma, universumissa ei ole vahinkoja (toinen itkunauruhymiö Kung Fu Panda vertauksesta). Sen lisäksi että elämä on, sillä on taipumus jatkua, myös täällä Auringonsalossa. Muun maailman hälistessä ympärillä olemme tehneet hiljaista työtä uuden alun eteen, ja nettisivujen uudistuksen myötä tulimme uudistaneeksi Auringonsalon koko palvelurakenteen.

Kuluneet vuodet ovat olleet Auringonsalolle kasvun aikaa, opiskelua ja uusien asioiden kokeilua, joiden myötä Auringonsalosta on muodostunut oikea hyvinvointitalo. Olemme enemmän kuin joukko yksityisiä yrittäjiä yhteisen katon alla. Olemme yhteisö, joka jakaa yhteisen näkemyksen ihmisen hyvinvoinnista kokonaisuutena. Tuemme toinen toisiamme voidaksemme paremmin auttaa kaikkia, jotka astuvat ovistamme sisään. Seuraavana yhteisenä tavoitteenamme on vahvistaa tapaamme huolehtia hyvinvoinnista, lisäämällä perinteisten levon, ravinnon ja liikunnan lisäksi samalle viivalle myös henkisen hyvinvoinnin ja tarjoamalla palveluja sen tueksi. Tähtäämme perustavanlaatuiseen, kokonaisvaltaisen hyvinvointiin, ja uskomme että se on saavutettavissa. Siksi muutimme myös Auringonsalon tutun sloganin "Tilaa hyvinvoinnille" paremmin nykytilannetta vastaavaksi;

 

Tervetuloa voimaan hyvin

 

Irina Aihos

Avun Satakielen vastaava sairaanhoitaja